Järjestäjä
Suomen vanhan kirjallisuuden päivät ry | Liity jäseneksi | Toimihenkilöt | Hallitus | Ohjelmavaliokunta
Suomen vanhan kirjallisuuden päivät ry
Suomen vanhan kirjallisuuden päivät ry on perustettu Vammalassa 8.12.1986, yhdistyksen kotipaikka on Vammala. Yhdistyksen puheenjohtajana toimii professori Jukka Sarjala. Aikaisempina puheenjohtajina ovat toimineet suurlähettiläs Paul Gustafsson, pankinjohtaja Kalevi Sorsa ja professori Juhani Lokki.
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vanhan kirjallisuuden säilymistä, tuntemusta ja tunnetuksi tekemistä sekä toimia vanhasta kirjallisuudesta, sen tutkimisesta, huollosta, näytteille asettamisesta ja arvostuksesta kiinnostuneiden henkilöiden ja yhteisöjen yhdyssiteenä. Tarkoitustaan yhdistys toteuttaa järjestämällä joka vuosi Vanhan kirjallisuuden päivät -nimistä kirjallisuustapahtumaa.
Ensimmäiset Vanhan kirjallisuuden päivät järjestettiin kesällä 1985. Paikalle oli tuolloin kerääntynyt seitsemän antikvaarista kirjanmyyjää sekä noin 1000 kävijää. Tapahtuma on vuosien varrella kasvanut valtakunnallisesti merkittäväksi kirjatapahtumaksi, joka kerää Vammalaan vuosittain noin 60 antikvaarista kirjanmyyjää, 40 esittelypistettä sekä n. 20 000 kävijää.
Tue Vanhan kirjallisuuden päiviä - liity jäseneksi!
"Suomen vanhan kirjallisuuden päivät ry:n tarkoituksena on edistää vanhan kirjallisuuden säilymistä, tuntemusta ja tunnetuksi tekemistä sekä toimia vanhasta kirjallisuudesta, sen tutkimisesta, huollosta, näytteille asettamisesta, tutkimuksesta ja arvostuksesta kiinnostuneiden henkilöiden ja yhteisöjen yhdyssiteenä."
Jäsenedut
- Vanhan kirjallisuuden päivien 25-vuotisjuhlajulkaisu (jaetaan vain jäsenille)
- Vanhan kirjallisuuden päivillä esitetyt alustukset sisältävä Vanhan kirjallisuuden vuosikirja (seuraava vuosikirja julkaistaan joulukuussa 2009)
- Vanhoja vuosikirjoja varastotilanteen mukaan
- Ohjelmalehtinen automaattisesti kotiin postitettuna
Jäsenmaksut
- 15 euroa / henkilöjäsen / vuosi
- 35 euroa / yhteisöjäsen / vuosi
- 340 euroa / kuntajäsen / vuosi
Toimihenkilöt
va. toiminnanjohtaja Päivi Mäki-Kerttula
Tiedotus, mainonta, markkinointi, ohjelma, yhdistysasiat, lukupiirit.fi-sivusto jne.
puh. (03) 5213 4525, GSM 050 366 2902
s-posti: paivi.maki-kerttula(at)sastamala.fi
toiminnanjohtaja Johanna Kurkikangas (äitiyslomalla 16.3.2009-27.1.2010)
s-posti: johanna.kurkikangas(at)sastamala.fi
projektisihteeri Saana Ollila
Kirjamyynti, esittelypisteet, logistiikka, esitteen mainosmyynti, esitetilaukset ja esitteen jakelu
puh. (03) 5213 4526, GSM 050 301 5547
s-posti: saana.ollila(at)sastamala.fi
Hallitus 2009
varajäsen suluissa
puheenjohtaja, professori Jukka Sarjala
kirjailija Jyrki Vainonen, (lehtori Marjut Paulaharju)
kulttuurijohtaja Eero Niinikoski, (viestintäjohtaja Pirkko Harrela)
dosentti Mikko Lahtinen, (maanviljelijä Tero Virtanen)
kansanedustaja Arto Satonen, (kirvesmies Kari Oksanen)
kirjakauppias Timo Surojegin, (kirjakauppias Vesa Hörkkö)
Ohjelmavaliokunta 2009
ohjelmajohtaja, kirjailija, FT Panu Rajala
kirjakauppias Anssi Arohonka
kriitikko Vesa Karonen
dosentti Tellervo Krogerus
dosentti Mikko Lahtinen
kouluneuvos Kirsti Mäkinen
päätoimittaja Jarmo Papinniemi
va. toiminnanjohtaja Päivi Mäki-Kerttula
(toiminnanjohtaja Johanna Kurkikangas)
Sivun alkuun |